Lukuisa: Jenni Linturi: Isänmaan tähden

Jenni Linturin esikoisteos Isänmaan tähden oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana ja osaltaan se vaikutti päätökseeni lukea se jossain vaiheessa. Siihen vaikutti myös toinen viime vuonna julkaistu nuoren naisen kirjoittama ei mikään perinteinen sotakuvaus, Katja Ketun Kätilö. Pidin Kätilöstä hurjasti, ehkä pitäisin Linturinkin kirjasta?

Isänmaan tähden -romaanissa vuorotellaan kahden ajan välillä, 1940-luvulla ja nykyisyydessä. Päähenkilö on Antti, joka on nuorena miehenä jatkosodan kynnyksellä värväytynyt natsi-Saksan SS-Waffen-joukkoihin. Antti haaveilee sankaruudesta ja kunniamerkeistä, mutta sota Saksassa onkin jotain aivan muuta. Nykyisyyden Antti potee muistisairautta, joka sekoittaa nykyisyyden ja sotavuosien muistot keskenään. Vuosikymmeniä visusti muistin perukoille työnnetyt asiat palaavat ja perheenjäsenetkin sekoittuvat aikoja sitten kuolleisiin aseveljiin. Mitä sellaista sodassa tapahtui, että Antti on halunnut siitä vaieta? Oliko sota isänmaan arvoista?

Linturi tarttuu rohkeasti kirjassaan aina viime vuosiin asti tabuna pidettyyn aiheeseen. Hän osaa tunkeutua hyvin niin muistisairaan vanhuksen kuin nuoren, vieraalla maalla sotivan miehen mieleen. Koin kaiken hyvin uskottavana ja ehkä Linturi onkin ammentanut inspiraatiota jostain tosipohjaisesta tarinasta tai dokumentista.

Mutta. En oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla sisään tarinaan. Linturin kerronta on minun makuuni liian epäselvää ja runollista. Siinä on liikaa vaikealta tuntuvia kielikuvia. Se on lyhyttä ja ytimekästä, mutta välillä liiankin ytimekästä. Tuntuu, että lukijan täytyy lukea liian paljon rivien väleistä, että tapahtumakulku tulee ymmärretyksi. Pidin kyllä muuten kielestä, etenkin sanavalinnoista, mutta tarina jäi hirveän epäselväksi. Tiedän tosin, että olen enemmän suoraviivaisemman kerronnan ystävä ja haluan olla suurimman osan ajasta perillä siitä mitä tarinassa tapahtuu. Aukkoja sopii mielestäni jättää lähinnä tarinan loppuun.

Eikä epäselvyydessä ollut kyse pelkästään vanhan, muistisairaan Antin ajatuksista. Ymmärrän, että ne ajatukset varmasti ovatkin epäselviä, mutta myös sota-ajan ja sodan jälkeisen ajan Antin ajatukset sekä yleensä tapahtumat on kirjoitettu vaikeaselkoisesti. Se, etten aina ymmärtänyt, saattoi tietysti johtua myös tämän hetkisistä olosuhteistani, koska olen ollut hieman kipeänä ja stressaantunut jo valmiiksi syksyn opinnoistani. Mutta lyön vetoa sen puolesta, että en vain oikein ymmärtänyt.

Linturin esikoisen aihe on hyvin kiinnostava, mutta toteutukselle en syttynyt. Minulle tuli tästä lukukokemuksena ajatellen mieleen Riikka Pulkkisen Totta, jossa kyllästyin liian kauniiseen kieleen. Sitä samaa oli tässäkin kirjassa, mutta hieman eri tavalla. Onneksi kirja oli kuitenkin lyhyt, vaikka sain silti kulutettua siihen monta päivää.